Mihin kunnioitus katosi politiikasta?

Mihin kunnioitus katosi politiikasta?

 

Tämän tekstin kirjoittamisen välitön syy oli Helena Erosen blogi-tekstistä (löydettävissä James Hirvisaaren blogista) syntynyt jupakka, jossa Erosen esitettiin haluavan erityisiä hihatunnuksia ulkomaalaisille ja muille vähemmistöille. Teksti oli humoristinen kannanotto siihen, saako poliisi kysyä ulkomaalaisilta henkilöpapereita kadulla. Sen aiheuttama reaktio oli mielestäni suomalaista poliittista keskustelua ja uutisointia hyvin kuvaava.

Turun Sanomat uutisoi, että Eronen vakavissaan esitti hihamerkkejä ulkomaalaisille (asia, mikä uutisoitiin muuten ulkomaita myöten) jättäen täysin huomiotta tekstin todellisen tarkoituksen ja kaikki viitteet siitä, että tekstin tarkoitettu viesti oli aivan eri kuin sen pintapuolinen sisältö. Toisin sanoen toimittaja ei ymmärtänyt, että teksti oli ironinen tai humoristinen. Minusta kuitenkin äidinkieltäkin opettavana on päivänselvää, että Erosen tekstin tarkoitukseksi ei voi tulkita natsimaista vaatimusta vähemmistöjen erottelusta.

Tätä Erosen natseihin rinnastavaa tulkintaa levitettiin lähes kaikissa suomalaisissa viestintävälineissä. Yksityiset ihmiset levittivät lehtien keskustelupalstoilla, facebookissa jne. kuvaa Erosesta äärioikeistolaisena. Eronen joutui myös uhkailun kohteeksi.

Myös arvostamani journalistit, yksityishenkilöt ja poliitikot joiden oletan pystyvän järkeviin tulkintoihin tekstistä (oletanko liikaa?) sortuivat esittämään näitä väitteitä. Minua asia suututti niin paljon, että jouduin kysymään itseltäni, miksi nämä järkevät ihmiset tulkitsevat tekstin täysin eri lailla, kuin sen kirjoittaja on tarkoittanut (ja miten minä, tai vaikkapa Eija-Riitta Korhola tulkitsivat tekstiä ). 

Päädyin mietinnässäni yhteen sanaan: kunnioitus. Suomalaisesta poliittisesta keskustelusta puuttuu vastapuolen kunnioitus. Tämä näkyy nettipalstojen henkilöihin menevässä solvaamisessa, vastapuolen sanojen vääristelyssä ja nyt viimeisimpänä median tahallisessa poliittisen toimijan mustamaalaamisessa.

Kunnioitus on mielestäni kaiken yhteisen toiminnan a ja o. Opettajana kunnioitan oppilaitani ja odotan, että oppilaat kunnioittavat minua. Tämä ei tarkoita välttämättä samaa kuin kunnioittava käytös. Pidän epäkunnioittavasta huumorista, vaikka suhtaudun kanssaeläjiini statuksesta huolimatta kunnioituksella. En myöskään vaadi oppilailtani pokkurointia, vaan tavallista käytöstä – olemme eräällä tapaa ajatellen työtovereita yhteisessä oppimisen projektissa. Jos puolin ja toisin ei ole kunnioitusta, ei oppimistyökään onnistu.

Minusta näyttää, että tällaista kunnioitusta ei poliittisessa keskustelussa esiinny, muuta kuin eduskunnassa, missä säännöt pakottavat. Se ei ihmetytä, jos on kyseessä takametsien ensikertaa politiikkaan noussut ukko tai nettipalstoilla nimettömänä kommentoiva juntti. Minusta pitää antaa paljon anteeksi aloittelijoille, vaikka typeryyksiä ei tarvitsekaan hyväksyä. Sen sijaan minua kerta toisensa jälkeen ihmetyttää miten järkevät, suvaitsevaiset ja älykkäät ihmiset alentuvat järkyttävään loanheittoon, leimaamiseen ja mustamaalaamiseen kuten nyt Erosen tapauksessa. Joskus jopa itse perehtymättä asiaan ollenkaan.

Samat ihmiset, jotka käsittääkseni kokevat edustavansa edistyksellisiä ja suvaitsevaisia arvoja tässä yhteiskunnassa eivät anna poliittisille vastustajilleen sitä arvoa, että pyrkisivät oikeasti ymmärtämään sitä, mitä nämä yrittävät sanoa ja pyrkisivät keskustelemaan asioista osoittaen oman mielipiteensä oikeaksi. Sen sijaan ymmärretään tahallaan väärin, takerrutaan lillukanvarsiin ja leimataan vastapuoli äärioikeistolaisiksi, natseiksi tai ties miksi.

Tiedän olevani melko naiivi ja sinisilmäinen henkilö. Olen myös kasvanut nettiaikana kulttuuriin, jossa asioista (ei henkilöistä) keskustellaan värikkäästi, mutta ennen kaikkea keskustelu on se, joka määrää voittajan. Siksi olenkin järkyttynyt, kun huomaan, että ensisijainen keino kohdata uuden puolueen uhka on vaientaa, haukkua, leimata ja vääristellä. Vielä järkyttävämpää on, että nämä täydellä epäkunnioituksella kanssaeläjiinsä suhtautuvat ihmiset ovat älykkäitä ja suvaitsevaisia poliitikkoja, journalisteja jne.

Erimielisyyksistä huolimatta kunnioituksella kohdattu oppilas, työtoveri tai poliittinen vastustaja kohtelee toivottavasti myös sinua takaisin kunnioituksella. Loukaten, väheksyen ja vihamielisesti kohdattu ihminen heijastaa saman takaisin eikä taatusti muuta vääriä mielipiteitään. Myös niitä, joiden mielipidettä et hyväksy, voit kohdella kunnioituksella. Tämänhän totesi jo Jeesus aikanaan:

”Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.' 44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, 45 jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. 46  Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin* tee niin?” (Matteuksen evankeliumi, Vuorisaarna. )

PS.

Myös monia instituutioitamme pitäisi miettiä kunnioituksen kautta. Kuinka paljon kunnioitusta tukiviidakossa sompaileva syrjäytynyt saa ”auttajiltaan”?

 

PPS. Mielestäni Helena Erosen vastaus oli melko epäkunnioittava vähemmistövaltuutettua kohtaan ja niitä ulkomaalaisia kohtaan, jotka joutuvat aiheetta poliisin syyniin alkuperäänsä tähden. Joku kompromissi valvonnan ja syrjimättömyyden välille pitäisi löytyä. Mielestäni Erosen kirjoitus ei mitään järkevää ehdotusta aiheeseen tehnyt ja oli siksi huono.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Äidinkielenopettajallekin on näemmä epäselvää, etteivät läheskään kaikki ymmärrä monikerroksisen huumorin lajeja, parodiaa, ironiaa, satiiria, sarkasmia.

Merkityssokeus saattaa olla paljon yleisempää kuin mitä äkkiseltään uskoisi. Pidän mahdollisena, että vain pieni osa ihmisistä omaa edellytyksiä monikerroksiseen ajatteluun.

Kielen ja ajattelun yhteydet ovat tiedonfilosofian aluetta. Ei olisi pahitteeksi, jos äidinkielenopettajille opetettaisiin myös filosofiaa, eikä vain oikeakielisyyttä.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Eikös monikerroksellisuutta sovelleta myös kirjallisuudessa?

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Esimerkiksi viime vuosisadan eurooppalaisen romaanin ehdottomimmista merkkipaaluista Robert Musilin "Mies vailla ominaisuuksia" on niin hienovaraista satiiria että lukiessa päässä huimaa, Marcel Proustin "Kadonnutta aikaa etsimässä" rakentaa monitasoisuutensa valveen ja unen, nykyhetken ja muistin monien vivahteiden varaan, ja James Joycen monumentaalinen "Odysseus" on todellinen erilaisten käsittelytapojen, tyylien, äänensävyjen, näkökulmien, kaksoisvalotusten ja huumorin lajien ilotulitus.

Viittasin tuolla saksalaiseen Nobel-kirjailijaan, Günter Grassiin, kun itse käsittelin Erosen blogin aiheuttamaa mediahässäkkää:

http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuom...

Günter Grass oli toinen saksalaisten kansallisen psykoanalyysin käynnistäjistä, toinen vahva nimi oli myös Nobel-palkittu Heinrich Böll, jonka tuotannosta esimerkiksi "Biljardia puoli kymmeneltä" käyttää myös hyvin erityistä kieltä -- jatkuvasti tasoja ja näkökulmaa vaihtavia ylipitkiä lauseita, joihin ylimitoitettu puolipisteen käyttö luo merkillisen, intensiivisen, ajatuksia vyöryttävän ja älyllisesti stimuloivan rytmin.

Käyttäjän juhopahajoki kuva
Juho Pahajoki

Noh, minä olen englannin opettaja ensisijaisesti. Tämä Eros-kohu toi mieleen Kaarina Hazardin kolumnin, jonka tämä kirjoitti heti Halmeen kuoleman jälkeen. Oppilaittenkin kanssa sitä katsottiin ja kyllähän se selväksi kävi, että niitä merkityksiä ei osata tulkita. Kolumni taisi olla kyllä selvästi hankalampi tulkittava kuin Erosen pakina.

Tarkoitatko, että jos ei ymmärrä monitasoista tekstiä, ei ymmärrä monitasoista ajattelua? Ajattelulla ei sinänsä ole mitään tekemistä koulun kanssa. Koulussa ei tarvitse ajatella, kunhan osaa totella ja olla hiljaa.

Hain muuten inspiroimanasi Peltirummun kirjastosta.

PS. Tämä viesti saattaa sisältää pieniä määriä ironiaa.

PPS. Opettajana on kai pakko laittaa näitä disclaimereita, ettei tule joskus omat kommentit vastaan.

Markku Toivonen

Kiitos sujuvasta, hyvin jäsennellystä kirjoituksesta. Erityisen samaa mieltä olen post post scriptumistasi.

Tapaus Eronen ja hihamerkit on kouluesimerkki kaikkien sörsselöintien äidistä. Milloinkaan ennen itsenäisen Suomen historiassa ei pissishuumori ole saavuttanut tällaisia mittasuhteita. Ruohonen-Lerner puhuu poliittisen korrektiuden puolesta. Reaktio siihen kertoo mikä on perussuomalaisen peruskannattajan mielestä perustavanlaatuinen virhe poliitikolta.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

"Siksi olenkin järkyttynyt, kun huomaan, että ensisijainen keino kohdata uuden puolueen uhka on vaientaa, haukkua, leimata ja vääristellä."

Ehkä tämä on tapahtunut osin siksi, että tämä "uusi" puolue on itse käyttänyt tätä toimintatapaa niin ahkerasti ja viime eduskuntavaaleissa menestyksekkäästi. Toisin kuin muut, tämä "uusi" puolue on jopa kehitellyt uudissanoja tämän toimintansa puitteissa ja innokkaasti levittää niitä samalla kun pieneenkin siihen kohdistuneeseen kritiikkiin suhtaudutaan kauhistuneen ärtyisästi valittaen vainoa ja epäreiluutta.

Olen samaa mieltä, että kunioitusta tarvitaan, mutta sen palauttaminen vaatisi sitä, että jokainen osapuoli käyttäytyisi kunnioitettavalla tavalla. Se ei yksinkertaisesti onnistu niin, että yhden osapuolen annetaan riehua sydämensä kyllyydestä muiden ollessa ylenmäärin hillittyjä. Niin kauan kuin näkyvä osa perussuomalaisista kohtelee muiden puolueiden edustajia ja kannattajia kuin halpaa makkaraa, on turha odottaa, että heitä kunnioitettaisiin, riippumatta lainkaan siitä kuinka innokkaasti kyseisen puolueen edustajat kietoutuvat marttyyrin viittaan.

Toki myös perussuomalaisissa on niitä jotka ansaitsevat kaiken kunnioituksen, ja voi jopa olla, että nämä ihmiset ovat kyseisessä puolueessa enemmistönä, mutta he eivät ole puolueen äänekkäin osa, eivätkä näin ollen muodosta puolueen julkikuvaa.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Kun puhutaan kunnioituksesta, pitäisi myös muistaa, että kunnian ja häpeän tunteet ovat ominaisia hyvin primitiivisissä yhteisöissä eläville ihmisille. Yhteisön ryhmäsidonnaisuutta varjellaan näin -- kunnian ja häpeän tunnot ovat ulkoaohjaavia voimia, joilla yksilöitä itse asiassa estetään kasvamasta aikuiseen autonomiaan.

Ehkä käsitteellistä selvyyttä palvelisi paremmin, jos erotettaisiin toisistaan lapsen kasvattaminen kunnioittamaan auktoriteettia ja kunnioittava ihailu -- esimerkin voima -- jonka kunnioitettava yksilö itse ansaitsee ja voi kanssaihmisten silmissä osakseen saada.

Käyttäjän juhopahajoki kuva
Juho Pahajoki

Kiitos kommenteista, yllättävää, että uusi blogisti herätti näinkin paljon huomiota. Vastaan nyt useammalle kirjoittajalle samassa, kun kommenttisysteemi on minulle vielä hiukan outo.

Seppo kirjoitti merkityssokeudesta ja kunnioituksen eri merkityksistä. Kuten korostin, puhutaan järkevistä akateemisista ihmisistä. En saata uskoa, että suurin osa ei tunnistaisi vaikkapa ironiaa.

Mielestäni jokainen ihminen ansaitsee kunnioitusta, ellei erikseen teoillaan osoita toisin. Tätä oikeutta ei voi menettää vain olemalla osa jotain ryhmää, ellei ryhmä kokonaisuudessaan toimi täysin väärin. On toki ihmisiä, joita kunnioitan enemmän kuin toisia. Hedelmistään puu tunnetaan. Tekstissäni tarkoitin kunnioituksella jokaisen perusoikeutta tulla kohdelluksi vertaisena - ihmisen "tunnustamista", joka johtaa siihen, että häntä ei voi kohdella miten vihamielisesti tahansa.

Marko kirjoitti siitä, että perussuomalaiset saavat omaa lääkettään. Voin hyväksyä yksittäisen poliittisen toimijan katkeruuden, mutta miksi pitää alentua samalle tasolle vastapuolen heikoimpien lenkkien kanssa? Friedrich Nietzschen sanotaan sanoneen "Be careful when you fight the monsters, lest you become one."

Mielestäni kuitenkaan erityisesti median osuutta viimeisimmässä ei voi selittää mitenkään edes perussuomalaisten möly- ja rasistisiipien (todellisten tai kuviteltujen) edesottamuksilla. Media on myös nostamalla Erosen(kin) otsikoihin osoittanut, että se on aktiivinen politiikan tekijä, joka ei edes yritä noudattaa itselleen asettamiaan standardeja totuudellisuuden tai objektiivisuuden suhteen. Se on paljon huolestuttavampaa kuin partisaaninen taisto ja erityisesti, jos yksi ryhmä joutuu toistuvasti paisuteltujen kohujen kohteeksi.

Toimituksen poiminnat