Pakkoruotsikeskustelu polkee tympeällä uralla

Vaikka allekirjoitin Vapaa kielivalinta ry:n kansalaisaloitteen ruotsin opiskelun tekemisestä vapaaehtoiseksi, on koko pakkoruotsikeskustelu minusta tympeää puuhaa. Kannatan vapautta ja toivon, että ihmiset saisivat oppia ruotsia, koska haluavat oppia sitä ja pitäisivät sitä itselleen tarpeellisena. Silti allekirjoituksellani olen antanut painavuutta myös ulkomaalaisfobisille tai ruotsalaisvastaisille näkökulmille, vaikka itse rakastan ruotsia ja ruotsalaisia, osaa omasta perinnöstäni. Toisaalta ruotsin kielen puolesta argumentoidaan mielestäni aivan absurdeilla väitteillä, joita Vapaa kielivalintakin aiheesta kritisoi. Keskustelun voisi summata vanhalla sanonnalla, pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.

Vapaa kielivalinta argumentoi muun muassa, että suomalaisilla on huono kielitaito pakkoruotsin takia. Yhdistys väittää, että on ruotsin opiskelun syy, että suomalaiset osaavat heikommin kieliä kuin pohjoismaiset naapurimme, tai hollantilaiset. Samoin on kuulemma pakkoruotsin syy, että Suomessa luetaan vähemmän kieliä kuin ennen. Jotain vaikutusta kielten osaamisen laajuuten on varmasti sillä, että kahdella kielellä on faktisesti hallussaan kielenoppimisen markkinat.

Kuitenkin lähtisin hakemaan kielitaidottomuutemme syitä muualta kuin ruotsinopiskelusta juuri toisen Vapaan kielivalinnan esittämän faktan, nimittäin kieltenopiskelun vähentymisen, takia. Jos emme osaa kieliä, niin luultavammin se johtuu siitä, ettei niitä opiskella. Yhdistys toteaa, että myös ruotsinkielen taito on vähentynyt ja asenne sitä kohtaan muuttunut negatiivisemmaksi. Jos kerran ruotsivastaisuus on noussut osaamisen laskiessa,  joku ilkeämielinen saattaisi syyttää kielitaitomme rapistumisesta vaikkapa pakkoruotsikeskustelua. Syyllisten etsiminen on kuitenkin turhaa ja ratkaisun kannalta epäolennaista puuhaa, joten en keskity siihen. Mielestäni tärkeämpi kysymys on, mitä tehdä, jotta ongelma ratkeaa?

Vastaukseni on sopiva suhde pakkoa ja vapautta. Vapautta voitaisiin lisätä antamalla täysi vapaus opiskelijalle vieraitten kielten (tämä tarkoittaa myös "toista kotimaista kieltä") opiskelun valinnassa. Kahta vierasta kieltä pitäisi kuitenkin lukea, pakolla ja vaikka enemmänkin kuin esimerkiksi ruotsia nyt luetaan.

Kielenosaamisen laajentamiseksi kieltenopiskelua pitäisi tuoda jo vaikkapa päiväkoteihin. Erilaisin leikein, lauluin ja pelein, sekä kulttuurin avulla jo pienille lapsille voitaisiin opettaa kielten alkeita. Tällaiseen opettamiseen pystyisi mielestäni myös opettajaksi pätevöitymätön, mutta kielen ja kulttuurin tunteva henkilö. Lyhytaikainenkin kielikylpy voisi antaa joitain valmiuksia myöhemmin alkavalle vakavammalle kieltenopiskelulle. Se myös muokkaisi varhaisessa vaiheessa asenteita positiivisemmaksi vieraita kieliä (ja niiden opiskelua) ja kulttuureja kohtaan.

Ruotsinkielisille tulee turvata perustuslailliset oikeudet palveluihin, mutta peruskoulun ja lukion pakollinen ruotsinopiskelu ei sitä nytkään tosiasiassa tee. Pitkään jatkunut pakkoruotsikeskustelu kasvattaa järjetöntä etnistä vihaa Suomessa. Keskustelu tuskin tulee laantumaan itsestään. Mielestäni olisi syytä kuunnella kansaa kielivalinta-asiassa ja kääntää samalla laajemmilla uudistuksilla kansallinen kieltenosaamisemme nousuun.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (36 kommenttia)

Käyttäjän VesaVkev kuva
Vesa Väkevä

Ainakin tulee osoitetuksi, ettei ruotsin oppiminen ole portti muitten kielten oppimiseen. Tämä on usein kuultu peruste pakkoruotsin puolesta.

Tympeäksi pakkoruotsikeskustelun tekevät pakkoruotsin puolesta vetoavat. He sortuvat kovin usein asiattomuuksiian ja sotkevat asiaan sellaista, joka ei siihen mitenkään kuulu.

Pentti Järvi

Ruotsinkielen opin jo lapsena kotona ja pihalla. Siitä on ollut enimmäkseen haittaa muissa kieliopinnoissa. Sanat ja ääntäminen.

Matti Pulli

Eikä pakkoruotsissa edes ole kyse kielipolitiikasta, vaan valtapolitiikasta. Pakkoruotsi on ns. tasa-arvoistamispolitiikan väline: kun ruotsinkielisten on käytännössä osattava Suomessa suomea, tulee yhteiskunnan pitää huolta siitä, että suomenkieliset eivät saa tästä käytännön tosiasiasta merkittävää etua. Eli suomenkielisille tulee luoda täysin keinotekoinen painovyö, joka pitää huolen siitä, että suomenkieliset eivät tule ikinä olemaan keskimääräisesti menestyvämpiä kuin ruotsinkieliset ja erityisesti suomenruotsalaiset.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Blogistilta hyvä avaus, mielestäni oikeisiin asioihin kiinnitetty huomiota. Juuri näin.

Jonas Hellgren

Blogisti puhuu ainoastaan peruskoulun ja lukion pakkoruotsista, jättäen kokonaan mainitsematta korkeakoulujen pakkoruotsin ja virkamiesruotsin vaatimuksen. Pakettia pitää lähteä purkamaan ylhäältäpäin.
Ensin pitää poistaa virkamiesruotsi.
Seuraavaksi kaikkiin tutkintoihin kuuluva pakkoruotsi.
Sitten vasta lukion ja peruskoulun pakkoruotsi.
Parasta tietenkin olisi että kaikki poistettaisiin yhdellä kertaa.
Ruotsinkielisiin palveluihin on helppo ratkaisu, ruotsinkieliset hoitavat itse sen verran kuin pystyvät ja loppuihin käytetään tulkkipalveluja.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Jaa oliko tämän blogistin ambitio sitten antaa tyhjentävä katsaus kysymykseen ruotsin kielen opetuksesta. Tulee mieleen taistolaisajat kun kaikilta vaaditaan koko liturgia.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Muissa puolueissa pakkoruotsia kannattavat käyttävät samoja perusteluita pakkoruotsille kuin Rkp.

Jopa vasemmistopuolueet eivät ole vaivautuneet keksimään omia perusteluita pakkoruotsille.

No onhan sille syynsä: Hallitusyhteistyö oikeistopuolue Rkp:n kanssa.

Vähintä mitä muiden puolueiden pakkoruotsittajat voisivat keksiä olisi omat perustelut pakkoruotsille. Rkp:n peesissä oleminen on noloa niille.

Harri Rautiainen

"Ruotsinkielisiin palveluihin on helppo ratkaisu, ruotsinkieliset hoitavat itse sen verran kuin pystyvät ja loppuihin käytetään tulkkipalveluja."

Jos 5% kansasta pystyy alistamaan 95% palvelijoikseen, niin se on sellainen saavutus, josta kannattaa kynsin, hampain pitää kiinni.

Käyttäjän juhopahajoki kuva
Juho Pahajoki

Aika selvää on, että jos ruotsi ei olisi pakollinen peruskoulussa tai lukiossa, ei se voisi olla sitä yliopistossakaan. Tätä koitin viimeisen kappaleeni toteamuksellakin viestittää.

Ruotsinkielisten palvelut ovat eri puheenaihe, mutta mielestäni kaksikielisissä kunnissa voitaisiin vaatia selkeästi nykyistä virkamiesruotsia sujuvampaakin kielitaitoa - muualla maassa tulkit tulisivat tarvittaessa kyseeseen.

Pentti Järvi

Muualla maassa tulkkeja tuskin tarvitaan - r-kieliset opetelkoot suomea.

Käyttäjän ChristerSuominen kuva
Christer Suominen

Tulkit eivät ole sellainen tasa-arvoinen ratkaisu ruotsinkielisten palveluitten turvaamiseksi, josta mm. maamme perustuslaissa säädetään.

Maallamme on yhtäläinen velvollisuus pitää yllä molempia kansalliskieliperintöjään, sekä suomea, mutta erityisesti myös ruotsin kieltä.

Enemmistö ei myöskään voi päättää vähemmistön kansalaisoikeuksien poistosta, ei ainakaan länsimaisessa demokratiassa.

Lisäksi on selvää, että maamme työttömät tarvitsevat ruotsinkielen taitoa.
Työpaikat kun tulevat sijaitsemaan Ruotsissa tai Norjassa. Esimerkiksi Lapin työttömät tulisi kiireesti kouluttaa toisen kotimaisen osaamiseen:
http://www.elisa.net/uutiset/kotimaa/lapin-nuoria-...

Käyttäjän OlaviSalokangas kuva
Olavi Salokangas

Tiedämme, että pakkoruotsi läpäisee koko koulutusjärjestelmämme: peruskoulut, lukiot, ammattikoulut, ammattikorkeakoulut ja yliopistot ja niihin on vielä lisättävä virkamiesten pakollinen kurssitus.

Jos pakko-, hukka-, riesa-, rituaaliruotsia tahkotaan ensin peruskoulussa 3 vuotta, sitten lukiossa toiset kolme vuotta, ammattikoulussa vuosi ja ammattikorkeakoulussa plus yliopistossa kummassakin vuosi ynnä virkamieskurssitukset päälle, niin johan siinä riesaruotsin jo luulisi pursuavan korvistakin ulos, mutta kun katsoo pääministerimme Jyrki Kataisen tai ministeri Henna Virkkusen onnettoman surkeaa äpötystä ruotsin kielellä TV:ssä, niin jää ihmettelemään, mitä suomalainen isänmaamme tästä kaikesta on hyötynyt?

Ammattikouluja ei sovi pakkoruotsituksen haitoista puhuttaessa unohtaa. Siltä puolelta löytyy karmaisevia esimerkkejä siitä, kuinka pakkoruotsilla on katkaistu ammatillisesti lahajakkaiden suomalaisnuorten tie. Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori (emeritus) Erkki A. Niskanen kertoi esimerkin Jämsän ammattikoulusta kahdesta kaksoispojasta. Toinen opiskeli muurariksi ja toinen kirvesmieheksi. Molemmat olivat ammattityössään erinomaisia, mutta kielellisesti heikohkompia. Kevät koitti eikä kumpikaan pojista saanut päästötodistusta. Miksi?

Siksi, että ruotsin lehtori ei katsonut heitä muurarin ja kirvesmiehen ammatteihin päteviksi ilman hyväksyttyä pakkoruotsia.

Entäpä, jos mainitut pojat olisivat halunneet myöhemmin elämässään kouluttautua vaikkapa rakennusmestareiksi. Ei onnistu, yhteiskunta näytti jo ammattikouluasteella, että heistä ei siihenkään ole ilman pakkoruotsia.

Tällaisia nuorten syrjäytymisen lasikattoja meillä on maassa vielä 2010-luvulla ja sitten ihmetellään, miksi nuoret eivät yritä ja kouluttaudu, vaan syrjäytyvät.

Surkean virkamiesruotsin kehittämiseen saat minusta aina asetoverin.

Jonas Hellgren

"Vapaan kielivalinnan esittämän faktan, nimittäin kieltenopiskelun vähentymisen, takia. Jos emme osaa kieliä, niin luultavammin se johtuu siitä, ettei niitä opiskella."

Samalla kun poistettiin pakollinen toinen kotimainen ylioppilastutkinnosta, vähennettiin rajusti rahoitusta toisten kielten opetukseen. "Perusteluina" oli huonon taloustilanteen vaatimat säästöt.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

Olisi mielenkiintoista tietää mihin tämä väite perustuu?

"Samalla kun poistettiin pakollinen toinen kotimainen ylioppilastutkinnosta, vähennettiin rajusti rahoitusta toisten kielten opetukseen. "Perusteluina" oli huonon taloustilanteen vaatimat säästöt."

Koska tunnettu tosia asia on että lukioille annettavat rahat eivät ole korvamerkittyjä ja kursseja pidetään sen mukaan miten niihin halukkaita ilmenee, tietyin edellytyksin.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Ahvenanmaalla poistettiin pakollinen suomi kouluista juuri sillä perusteella,että silloin saadaan tilaa suurten eurooppalaisten kielten opiskelulle.

Manner-Suomessa ihan varmasti sama perustelu on pätevä pakollisen ruotsin poistamisessa.

Valtiokin on sitä mieltä,että kaksikielisyys maksaa,koska kaksikielisille kunnille maksetaan korotettua valtionapua.

Käyttäjän OlaviSalokangas kuva
Olavi Salokangas

Aha, veljeni Juho jakaa pakkoruotsin poistolle tyylipisteitä. Ei pakkoruotsinpoistoasiassa ole kuin kuin kaksi mahdollisuutta, joko pakkoruotsi säilyy tai se vapaaehtoistetaan.

Jos otit kansalaisaloitteeseen osaa, niin siinä ei ollut mahdollisuutta laittaa rastia ruutuun: kannatan, mutta en kannata.

Terkkuja vaan ammattiveli Juholle. Itsekin tein samoja hommia 36 vuotta ja kouluakin kävin ilmeisesti jopa ennen Juhon syntymää Rautalammillakin 1953-1955.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Tulee mieleen sanonta: "Väärin sammutettu"

Käyttäjän OlaviSalokangas kuva
Olavi Salokangas

Nimenomaan se, jos mikä. Mutta kunnian kukko laulakoon Juholle ja tyylipisteet kiitosten kera hänelle annettakoon silti siitä, että hän ilmoitti kuin ilmoittikin allekirjoittaneensa pakkoruotsin vapaaehtoistamisaloitteen.

Niin muuten tein minäkin. Olin netissä allekirjoittaja numero 36.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti Vastaus kommenttiin #13

Minä allekirjoitin jossain kohdilla 500+.

Ko. kansalaisaloite kasvaa korkoa koko ajan. On huomattava,että kasvokkain kerättyjä allekirjoituksia on kai n. 20 000. Se tarkoittaa valtavasti kontakteja, koska kaikki feissatut eivät allekirjoittaneet.

Käyttäjän OlaviSalokangas kuva
Olavi Salokangas Vastaus kommenttiin #14

Koko kansalaisaloitteella on nyt keräämisen päätyttyä 61 621 allekirjoittajaa. Niistä meitä nettiallekirjoittajia on 32 552. Keräyksen käynnistäjät haluavat kiittää heitä/meitä jokaista.

Aloitteen kerääjien kanssa kasvotusten keräyslomakkeelle allekirjoittaneita on loput eli 29 069. Se on huikea määrä ja vielä tuota lukumäärää useamman kanssa asiasta ollaan käyty keskustelua. Kasvotusten Suomen kansalaisten kanssa saa hyvän kuvan siitä, missä kohti asiassa mennään eikä se kuva ole lähimainkaan sama kuin nyt valtaapitävän puolueliittimme. Sen voin lausua nimimerkillä "kokemusta on".

Käyttäjän juhopahajoki kuva
Juho Pahajoki

No se poistaminen on vielä kyllä ihan auki, enkä sille anna tyylipisteitä. Keskustelun tasosta puolin ja toisin kerroin tässä mielipiteeni. En halua olla tukemassa ksenofobisia tai ruotsalaisvastaisia mielipiteitä, vaan kannatan ihmisen vapautta valita omaa elämäänsä koskevissa kysymyksissä. Halusin tuoda sen esille.

Toiset ovat ruotineet ruotsin pakollisuuden kannattajien argumentteja. Ne ovat mielestäni täynnä reikiä ja paikoin myös leimaavia ja todella tympeitä. Kuulutan siis asiallisempaa keskustelua.

Käyttäjän OlaviSalokangas kuva
Olavi Salokangas

Jos ei sinulla tuon suurempia murheita ole kuin että pakkoruotsikeskustelu on tympeää, niin onnittele itseäsi. Maailmassa kaatuu valtamerilaivojakin. Olet päässyt varsin vähällä.

Suomen kansa (ja sinä aloitteen allekirjoittaneena mukana) tulee onnelliseksi, kun rasistinen pakkoruotsi poistuu, sillä sitähän se itse asiassa ja nimenomaan on, kuten Maria-niminen suomenruotsalaisnainen sen osuvasti Yle Puhe-ohjelmassa- Ali ja Husu, määritteli. Ko. ohjelma tuli ulos torstaina 5.9.2013 kello 13:02 ja se uusittiin eilen 8.9.2013 kello 19:57. Kannattaa kuunnella.

Maria juttelee ihan ohjelman lopussa ja komeasti jutteleekin.

Suosittelen Mariaa kaikille muillekin tympääntyneille ja elämäänsä kyllästyneille. Hän nimittäin kutsuu lapiota lapioksi eikä kiertele, kaartele tahi briljeeraa tähtitieteellisissä filosofisten koukeroitten sfääreissä. Vapaus voittaa, ellei ennemmin, niin myöhemmin. Kaikki pakkovalta romahtaa, niin romahti Neuvostoliitto ja neuvostokommunismikin ja niitten mukana neuvostokoulujen valtion taholta kaikille oppilaille ilman vaihtoehtoa väkisin ohjattu pakkoaine nimeltä-marxismi-leninismi, jolta yksikään sielu ei voinut välttyä.

Ellei mitään tapahdu tämän aloitteen pohjalta heti, sama aloite on uuden hallituksen edessä. Aloitteenkerääjien keräyskone on hyödyllisin kokemuksin harjoitettuna ja hyvässä rasvassa mahdollisesti tarvittavaa uutta keräystä varten, jos tarve vaatii. Kerääjät ovat ahkeria, sisukkaita, sitkeitä ja sortoa hyväksymättömiä isänmaallisia suomalaisia.

Sinun on aivan turha surra asiain aukioloa, johon pessimistisesti viittiloit. Syöt aamulla tukevan aamiaisen, otat kylmän suihkun, hierot karhealla pyyheliinalla selkääsi ja kaulaasi ja kävelet huomisaamuna koululuokkasi eteen onnellisen ja iloisen Suomen leijonan, suomalaisen opettajan, reippain askelin. Heität surut pois ja pistät kukan rintaan. Kerro oppilaillesi, että suomalaisten enemmistöä sortava pakkoruotsi poistuu.

Pentti Järvi

Täälläkin esiintynyt Petra ei ole esittänyt ensimmäistäkään argumenttia ruotsin kielen erinomaisesta hyödyllisyydestä, kuten en minäkään 2-kielisenä siihen pysty.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

En koskaan tosiaan puhu muiden puolesta. Mutta minulle siitä on ollut ihan älyttömästi hyötyä elämässä, työssä ja vapaalla. Fantastista reissata Pohjoismaissa kun mistään ei jää paitsi mistään kadulla, medioissa eikä palvelussa. Ruotsin pohjalta olen oppinut tanskaakin. Luen viikottain Politikeniä. Vaikea sanoa kummasta on ollut suurempaa iloa, englannista vai ruotsista. Saksastakin on ollut hyötyä, mutta harvemmin sitä pääsee käyttämään. Ranskaa olen käyttänyt lähinnä Afrikan puolella ja kun olen yrittänyt lukea ranskalaisia lehtiä.

Mielestäni koulusta saadut kielet ovat olleet kultakaivos, mutta niitä pitää myös aktiivisesti harjoittaa jos haluaa kaiken hyödyn irti.

Ja tämä ei ollut perustelu minkään kielen pakollisuuden puolesta, en halua kuulla siitä. Minulle on ollut kielistä suunnattomasti hyötyä.

Käyttäjän OlaviSalokangas kuva
Olavi Salokangas

Petra ystävä armas. Olet valinnut hyvän itsensä kehujan roolin eikä sinulta oteta sitä pois. Kun kehuu jatkuvasti ja kritiikittä vain pelkkää omaa itseään, kukaan ei tiettävästi loukkaannu. Se ei ole pakkoruotsittajienkaan kohdalla mitenkään harvinaista.

Joku toki saattaa kysyä ja tivata sinulta, miten itsensäkehuminen liittyy blogistin esiinnostamaan kysymykseen siitä onko pakkoruotsikeskustelu tympeää vai ei, mutta sinunhan ei tarvitse siitä välittää.

Jatkat vaan runoilijan, lie ollut loistava suomalaisuusmies Eino Leino, sanojen siivittämänä.

"Kell onni on,
hän onnnen kätkeköön,
kell aarre on,
hän aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan."

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #31

Missä ja miten olen kehunut itseäni? :) Onko kehumista että on kiitollinen saamastaan loistavasta suomalaisesta kielikoulutuksesta? Okei, ymmärrän. Täytyy muistaa haukkua koululaitosta vastedes, ettei tule luokitelluksi koppavaksi. Herttileijaa.

Käyttäjän OlaviSalokangas kuva
Olavi Salokangas Vastaus kommenttiin #32

Petra ystävä armas. Jos minä tekstisi lukijana olen sitä mieltä, että sinä kehut itseäsi, niin asiahan on silloin niin minun mielestäni.

Minä näätsen kirjoitan niistä asioista, joista minulla on mielipiteitä eikä ole minun vikani, jos minun mielipiteeni eivät jollekulle, esimerkiksi sinulle, tässä asiassa kelpaa.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #33

Juu, Suomessa on ihan mielipiteen vapaus. Mutta mielipiteen voi aina perustella. Eli kysytään uudestaan: missä olen kehunut itseäni ja miten?

Pentti Järvi Vastaus kommenttiin #36

Et oo kehunna. Puolustat silti pakkoruotsia vaikket niin suoraan sitä sanokkaan ja sekös joitain ärsyttää. Ärsy ärsy! :)

Käyttäjän OlaviSalokangas kuva
Olavi Salokangas Vastaus kommenttiin #36

Petra hyvä. Olet menestynyt loistavasti kielissä, sen alamme jo uskoa ja se on varmaan kovin tärkeää saattaa blogistin ja meidän kaikkien lukijain tietoon, mutta en vain ole vielä oikein keksinyt, miten se liittyy blogistin teeseihin pakkoruotsikeskustelun tympeydestä?

Pentti Järvi Vastaus kommenttiin #38

Olavi Salokangas. Ei oo tympeätä ollut ja ainakin minulle jotain uutta. Vasabladet on tympeä lehti jos mikä näissä asioissa.

Siksipä Uusi Suomi on ihan jees.

Pentti Järvi Vastaus kommenttiin #32

Ruotsin ja Tanskan läpi olen pari kertaa matkustanut. Smörrebrödin osasin tilata ruotsintaidoillani, Saksassa jo tarvittiin muuta kielitaito.
Vaasan Lyseossa taisi olla koko maan paras ranskanope, mutta koulutus kesti vain 2h/vko, 3 vuotta. nyyh.

Pentti Järvi

Toki kaikista kielistä on hyötyä. Ruotsinkieli on nyt tullut vähän kuin takaovesta, joten se siitä.

Mitään pakkoa en suosi minäkään, kaikkein vähiten r-pakkoa.

Samalla logiikalla esimerkiksi Espanjassa olisi pakko opiskella koko maassa baskia tai galiciaa, joka lienee maan vanhin kieli.

Käyttäjän ChristerSuominen kuva
Christer Suominen

Olet, kuten niin osuvasti ruotsiksi sen ilmaisemme, ute och cyklar.
Ruotsin tekeminen valinnaiseksi kouluaineeksi ei valitettavasti tuo takahikiöille yhtään sen enmpää kielitaitoa, päinvastoin. Se vähenee entisestäänkin.
Ruotsin opettajien tilalle on mahdotonta löytää kiinan tai venäjän oettajia rautavaaroissa.
Kieltenopetuksen ryhmäkokovaatimukset eivät pienene myöskään, vaikka suomenkielisten sivistykseen tehtäisiinkin toisen kotimaisen suuruinen aukko. (Ruotsinkieliset ymmärtävät kyllä kielitaidon merkityksen myöstulevaisuudessa, jopa kansainvälisesti niinkin merkityksettömän ja keinotekoiseti valtiomme varoin ylläpidetyn kielen, kuin suomen kielen taidonkin merkityksen)
Koko "vapaaehtoinen" ruotsi in suunnattu vain ja ainoastaan maamme suurinta vähemmistöä, suomenruotsalaisia ja heidän lakisääteisiä suomenkielisten kanssa yhtäläisiä kansalaisoikeuksiansa vastaan, ei muuta.
Ei ihme, että luonnehdit asiasta käytävää "keskustelua" "ummehtuneeksi". Nassesetien touhut kun usein ovat hyvinkin ummehtuneita. Viha toisen kieliryhmän edustajaa kohtaan riittää heille syyksi tuhota maamme pohjoismainen kulttuuriyhteys, kansalaisten tasavertainen kohtelu, ja mammme kielellinen ja kulttuurinen rikkaus.

Toivottavasti eduskuntaan valitut kansamme edustajat tämän ymmärtävät, ja viittaavat kinttaalla hommalle. Ruotsi on ja sen tulee aina ollakin pakollinen oppiaine koulussa. Suomessa kun ollaan.

Pentti Järvi

Missäpäin Christer vaikuttaa? Täällä Maalahdessa eletään rintarinnan ja käytetään sitä kieltä, mikä kulloinkin sopii.

Käyttäjän juhopahajoki kuva
Juho Pahajoki

Ajattelin kirjoittaa asiallisen vastauksen, mutta tyylisi on juuri sitä, mikä tekee tästä keskustelusta tympeää. En alennu vastaamaan trolleille.

Toimituksen poiminnat