Suomettumiselle on vaihtoehtoja

Toisen maailmansodan jälkeen ulkopolitiikkamme ydin suhteessa Neuvostoliittoon on ollut ns. puolueettomuuslinja, Paasikiven tai Paasikiven-Kekkosen linjaksikin kutsuttu. Tämän linjan kiteyttää Paasikiven tokaisu “Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.” Suomen ikuinen tosiasiaa on tietenkin naapurimme, nykyinen Venäjä.

Toisen maailmansodan jälkeen, YYA-sopimuksen ja Porkkalan luovutuksen jälkeen Suomi oli tiukasti Neuvostoliiton etupiirissä. Puolueettomuus oli tapa pyrkiä idän valtapiiristä kohti länttä, vaikka näennäisesti pyrittiinkin vain olemaan puolueettomia. Pitkään sisäpolitiikan asioitamme sekä tuskallisen hidasta integraatiota länteen ohjasi pitkälti Neuvostoliiton hyväksyntä. Elettiin suomettumisen aikaa.

Kun tultiin 90-luvulle ja Neuvostoliitto hajosi oli puolueettomuuspolitiikka omaksuttu jo ikuiseksi opiksi kansankin parissa. Suomettuminen ohjasi politiikaamme vielä silloin kuin sen ei olisi tarvinnut. Esimerkiksi Viron ja Baltian maiden itsenäistyessä Suomi varoi loukkaamasta itänaapuriaan eikä antanut heti sitä tukea sukukansalle lahden takana, minkä olisi hyvällä syyllä voinut kuvitella tulevan.

Sama suomettumisen linja ohjaa vieläkin suomalaista ulkopolitiikkaa. Suomella on talous- ja turvallisuuspoliittisesti edullista olla ottamatta vahvasti kantaa itänaapurimme toilailuihin, joten johtajamme pysyvät hiljaa. Alex Stubb twiittaili lähinnä urheilukisoistaan Joroisissa, kun naapurimaidemme johto seurasi tapahtumien kehkeytymistä Ukrainassa Venäjän tukemien ja aseistamien kapinallisten tiputettua matkustajakoneen. Erkki Tuomioja otti toki tiukan kannan lähes 300 viatonta siviiliä tappaneeseen lentokoneiskuun kutsuen sitä joukkomurhaksi. Tuomiojakin varoi silti osoittamasta syyllisiä, jota kaikki muut tietävät löytyvän Kremlistä.

On ehkä moraalisesti ongelmallista, mutta täysin ymmärrettävää, että Suomi ei juurikaan osoittele jättiläisnaapuriansa syyllisyyttä Ukrainan kysymyksissä. Mielestäni meillä kannattaisi kuitenkin käydä keskustelua siitä, miten pitkälle taloudelliset intressit ja politiikan tutut raiteet määrittelevät ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme. Olemmeko valmiita ikuisesti olemaan hiljaa naapurimme rikoksista, koska se saattaa olla meille eduksi?

Toisen maailmansodan jälkeen Suomella ei ollut mitään mahdollisuutta saavuttaa turvattua asemaa muulla politiikalla kuin mitä silloin harjoitettiin. Suomettuminenkin on lopulta pieni hinta siitä, että maamme on kehittynyt itsenäisenä demokratiana viisi vuosikymmentä pidempään kuin muut baltian maat. Nyt meillä kuitenkin voisi olla vaihtoehtoja.

Meillä ajatellaan, että voimme antaa muiden hoitaa Venäjän ongelmat, kun itse kuorimme taloudellisen kerman päältä. Naapurinamme on valtio, jonka toimintadoktriiniin kuuluu oman edun ajaminen tukemalla ja aseistamalla hallitsemattomia rosvojoukkoja ja suorittamalla (puoli)sotilaallisia operaatioita alueilla, jotka se katsoo omaksi takapihakseen (Georgia, Krim, Itä-Ukraina jne.). Höysteenä röyhkeä propaganda ja laajenevat ihmisoikeuskysymykset omalla tontillaan. Suomessa katsotaan, että me emme kuulu samaan Itä-Eurooppaan, johon entiset Neuvostotasavallat kuuluvat. Kartalta katsoen (ja Venäjältä?) asiat näyttävät erilaiselta.

Tällä hetkellä Nato ei taida olla meille optio, joten oman puolustuksen kuntoon laittaminen on ensisijaisen tärkeää. Se on myös viesti, joka osoittaa, että naapurimme politiikkaa ei katsota täällä mieluusti. Mielestäni olisi kuitenkin tärkeää, että esimerkiksi Nato-keskustelua käytäisiin julkisesti perusteellisesti ja argumentoiden muuallakin kuin pienissä asiantuntijapiireissä. Ikuinen suomettuminen kun ei kuitenkaan ole ainoa vaihtoehto.

Oma unelmani tulevaisuudesta on se, että jonain päivänä Suomen ja Venäjän raja on yhtä veteen piirretty viiva kuin Suomen ja Ruotsin. Se on päivä, jolloin Itä-Suomi ottaa askeleen periferiasta kohti uutta poliittista ja taloudellista keskiötä. Pitkään näytti, että kehitys oli menossa tähän suuntaan. Vieläkään ei kaikkea ole menetetty. Mielestäni nykyistä Venäjän ulkopolitiikan linjaa ei kuitenkaan käännettä vain hiljaa myötäilemällä. Olkoonkin, että se olisi meille lyhyellä välillä edullisin vaihtoehto.

 

juhopahajoki
Keskusta Rautalampi

Olen kulttuurista ja politiikasta kiinnostunut opettaja ja perheenisä Rautalammilta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu