Suomettumiselle on vaihtoehtoja
Toisen maailmansodan jälkeen ulkopolitiikkamme ydin suhteessa Neuvostoliittoon on ollut ns. puolueettomuuslinja, Paasikiven tai Paasikiven-Kekkosen linjaksikin kutsuttu. Tämän linjan kiteyttää Paasikiven tokaisu “Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.” Suomen ikuinen tosiasiaa on tietenkin naapurimme, nykyinen Venäjä.
Toisen maailmansodan jälkeen, YYA-sopimuksen ja Porkkalan luovutuksen jälkeen Suomi oli tiukasti Neuvostoliiton etupiirissä. Puolueettomuus oli tapa pyrkiä idän valtapiiristä kohti länttä, vaikka näennäisesti pyrittiinkin vain olemaan puolueettomia. Pitkään sisäpolitiikan asioitamme sekä tuskallisen hidasta integraatiota länteen ohjasi pitkälti Neuvostoliiton hyväksyntä. Elettiin suomettumisen aikaa.
Kun tultiin 90-luvulle ja Neuvostoliitto hajosi oli puolueettomuuspolitiikka omaksuttu jo ikuiseksi opiksi kansankin parissa. Suomettuminen ohjasi politiikaamme vielä silloin kuin sen ei olisi tarvinnut. Esimerkiksi Viron ja Baltian maiden itsenäistyessä Suomi varoi loukkaamasta itänaapuriaan eikä antanut heti sitä tukea sukukansalle lahden takana, minkä olisi hyvällä syyllä voinut kuvitella tulevan.
Sama suomettumisen linja ohjaa vieläkin suomalaista ulkopolitiikkaa. Suomella on talous- ja turvallisuuspoliittisesti edullista olla ottamatta vahvasti kantaa itänaapurimme toilailuihin, joten johtajamme pysyvät hiljaa. Alex Stubb twiittaili lähinnä urheilukisoistaan Joroisissa, kun naapurimaidemme johto seurasi tapahtumien kehkeytymistä Ukrainassa Venäjän tukemien ja aseistamien kapinallisten tiputettua matkustajakoneen. Erkki Tuomioja otti toki tiukan kannan lähes 300 viatonta siviiliä tappaneeseen lentokoneiskuun kutsuen sitä joukkomurhaksi. Tuomiojakin varoi silti osoittamasta syyllisiä, jota kaikki muut tietävät löytyvän Kremlistä.
On ehkä moraalisesti ongelmallista, mutta täysin ymmärrettävää, että Suomi ei juurikaan osoittele jättiläisnaapuriansa syyllisyyttä Ukrainan kysymyksissä. Mielestäni meillä kannattaisi kuitenkin käydä keskustelua siitä, miten pitkälle taloudelliset intressit ja politiikan tutut raiteet määrittelevät ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme. Olemmeko valmiita ikuisesti olemaan hiljaa naapurimme rikoksista, koska se saattaa olla meille eduksi?
Toisen maailmansodan jälkeen Suomella ei ollut mitään mahdollisuutta saavuttaa turvattua asemaa muulla politiikalla kuin mitä silloin harjoitettiin. Suomettuminenkin on lopulta pieni hinta siitä, että maamme on kehittynyt itsenäisenä demokratiana viisi vuosikymmentä pidempään kuin muut baltian maat. Nyt meillä kuitenkin voisi olla vaihtoehtoja.
Meillä ajatellaan, että voimme antaa muiden hoitaa Venäjän ongelmat, kun itse kuorimme taloudellisen kerman päältä. Naapurinamme on valtio, jonka toimintadoktriiniin kuuluu oman edun ajaminen tukemalla ja aseistamalla hallitsemattomia rosvojoukkoja ja suorittamalla (puoli)sotilaallisia operaatioita alueilla, jotka se katsoo omaksi takapihakseen (Georgia, Krim, Itä-Ukraina jne.). Höysteenä röyhkeä propaganda ja laajenevat ihmisoikeuskysymykset omalla tontillaan. Suomessa katsotaan, että me emme kuulu samaan Itä-Eurooppaan, johon entiset Neuvostotasavallat kuuluvat. Kartalta katsoen (ja Venäjältä?) asiat näyttävät erilaiselta.
Tällä hetkellä Nato ei taida olla meille optio, joten oman puolustuksen kuntoon laittaminen on ensisijaisen tärkeää. Se on myös viesti, joka osoittaa, että naapurimme politiikkaa ei katsota täällä mieluusti. Mielestäni olisi kuitenkin tärkeää, että esimerkiksi Nato-keskustelua käytäisiin julkisesti perusteellisesti ja argumentoiden muuallakin kuin pienissä asiantuntijapiireissä. Ikuinen suomettuminen kun ei kuitenkaan ole ainoa vaihtoehto.
Oma unelmani tulevaisuudesta on se, että jonain päivänä Suomen ja Venäjän raja on yhtä veteen piirretty viiva kuin Suomen ja Ruotsin. Se on päivä, jolloin Itä-Suomi ottaa askeleen periferiasta kohti uutta poliittista ja taloudellista keskiötä. Pitkään näytti, että kehitys oli menossa tähän suuntaan. Vieläkään ei kaikkea ole menetetty. Mielestäni nykyistä Venäjän ulkopolitiikan linjaa ei kuitenkaan käännettä vain hiljaa myötäilemällä. Olkoonkin, että se olisi meille lyhyellä välillä edullisin vaihtoehto.
Suomen ja Venäjän välinen raja taitaa olla elintasoeroiltaan maailman toiseksi suurin. Jos rajamuodollisuudet ja toimintakulttuuri lähentyisivät, niin Suomella olisi paljon rakennettavaa Venäjällä.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta oma kasvimaa ja polttopuut on hyvä elintason turva hätäpäivän varalle.
Ilmoita asiaton viesti
Hyviä ajatuksia esität! En ole koskaan epäillyt rivikeskustalaisten isänmaallisuutta. Ainakin ennen oli Maalaisliiton ydinjoukko viljelijöitä eli maanomistajia ja heillä oli konkreettisesti isänmaata, mitä tuli suojella.
Kekkosen roolia on vaikea arvioida. Hän teki paljon Suomen säilyttämiseksi, mutta paljonko hän teki samoissa kuvioissa oman valtansa säilyttämiseksi? Paavo Väyrystä on paljon helpompi arvioida. Venäjää Paavo rakastaa kuin hullu puuroa arvellessaan, että eräänä päivänä siitä suunnasta kuitenkin määrätään, kuka voi tulla Suomen presidentiksi. Ei vaikuta jämäkältä maanviljelijältä. Ehkä ei tarvitsekaan. Jos asiat menevät päin peetä, hän voi vedättää jalasmökkinsä Ruotsin puolelle, niinkuin kaverinsa Nalle Wahlroos.
Ilmoita asiaton viesti
Nykyvaltiaat ja valtamedia käsittävät tuon vaihtoehdon suomettumiseksi länteen.
Itsenäisyydestä ei puhuta kuin itsenäisyyspäivän korulauseissa.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta ei ole kovinkaan viisasta osoitella syyllistä sellaisiinkin tapahtumiin mitä ei ole selvitetty. Minusta Obamankin äskettäiset puheet eivät olleet kovin tolkullisia.
Ukrainan sekavissa tapahtumissa on paljon selvittämättömiä asioita.
Minä en oikein ole ikinä ymmärtänyt tuota ”suomettumisen” käsitettä.
Voin tajuta, joku on keksinyt Suomen vertailukohdaksi kun on halunnut arvosella jonkun muun maan politiikka. Mutta että suomalaiset arvostelevat oman maan ulkopolitiikka suomalaisuutta halveksimalla, sitä en ymmärrä.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan se toki hyvä periaate, tutkitaan ennenkuin hutkitaan. Kun käytännössä koko muu läntinen maailma, naapurimaidemme päämiehiä myöten kuitenkin kommentoi asiaa, niin kyllä Suomen vaitiolo on silloin muutakin kuin vain viisasta faktojen odottelua.
Iltasanomat ihmettelee samaa, minkä minäkin jo noteerasin kirjoituksessani. ”Stubbin twiitit lentoturman jälkeen ihmetyttävät” http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-128871676243…
Ilmoita asiaton viesti
No kerrankin kuule jotain myönteistä Stubbista; ei ole viserrellyt lentoturmasta.
En ole seurannut mitä muut päämiehet ovat twittaileet, mutta vaati erittäin suurta harkintaa ja tyylitajua jos näin vaikeassa asiassa laittaa jonkun lyhyen viestin someen. Hyvä että pääministerillä sentään on sen vertaa arvostelukykyä,ettei omin päin töpeksii tällaisessa tilanteessa.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos osallistumisesta keskusteluun!
Ilmoita asiaton viesti
”Sensijaan maahamme eritoten Kekkosen aikakautena juurrutettiin monia kielteisiä sairaita ilmiöitä”
Kuten rikas hyvinvointivaltio ja Kekkosen jälkeen kaikki onkin myyty ja velaksi eletään tässä entisessä hyvinvointivaltiossa nuoleskellen Brysselin pomoja.
Ilmoita asiaton viesti
Oli sekä hyviä että huonoja puolia.
Hyvinvointiyhteiskunta tuskin kuitenkaan on seuraus suomettumisesta.
Suomettumiseen palaaminen ei palauta Suomen taloudellista kukoistusta
Ilmoita asiaton viesti
Olen melkein 60 vuotta elänyt maassa, jonka tapa kohdata ulkovallat on mielistely. Ja nyt tuo suomettuminen taas syvenee.
Paasikivi pelkäsi päiväkirjojensa mukaan sitä, että kansan moraali mätänee, kun Suomi harjoittaa mielistelypolitiikkaa. Niin on käynyt jo ajat sitten.
Olen liian vanha sanomaan muuta kuin totuuden: toivon että poikani ei tämän maan ”armeijaan” enää mene. Itse olen ollut 11kk armeijassa asevelvolisena ja 2 vuotta puolustusvoimissa töissä.
Jos Suomi ei edes vakavasti huolehdi vapaudestaan, vaan suomalaisten enemmistö haluaa elää suomettumisessa, hylkään henkisesti koko kansan ja sanon omalle pojalle ja hänen ikäpolvelleen: jättäkää siviilipalvelukset ja asevelvollisuudet väliin. Menkää vaikkapa Viroon opiskelemaan ja pysykää siellä. Menkää siellä armeijan ja hankkikaa kansalaisuus.
Ilmoita asiaton viesti
Onko mielistely jotenkin erityisesti suomalaisille ominaista? Mitä varten käyttää ”suomettuminen” negatiivisessa mielessä. Sen vielä tajuaisin jos saunomishulluutta tai vaikka humalahakuista juomistakin nimittäisi suomettumiseksi.
En tajua miten Natoon liittyminen olisi vapauden tae.
Ilmoita asiaton viesti
No käytän suomettumista negatiivisena terminä koska uskon että ihminen ja kansa joka aina mielistelee suurempaansa mätänee ajan kanssa moraalisesti.
Paasikivikin muuten identifioi tuon riskin. Vaikka hän koki että muuta mahdolllista ulkopolitiikka kuin myöntyvyyspolitiikka ei Suomella sodan jälkeen ollut, oli riskinä että kansan moraali menee moisesta lipomisesta.
Näinhän kävikin. Suomalaiset ovat kyynikkoja.
Natoon menemisen suurin hyöty on se, ettemme ole koko ajan Venäjän armoilla ja voimme lopettaa venäläisten lipomisen. No esim. kepulainen lipoo tietysti venäläistä vanhasta muistista vaikka Venäjä lentäisi Jupiterin taa.
Ilmoita asiaton viesti
Myöntyvyyspolitiikka on parempi nimi kuin suomettuminen.
Ihmettelen tällaisen sanan käyttämistä ihan yleisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Termi ei ole mairitteleva suomalaisille, se on taidettu tietää heti sen käyttöönotosta. Wikipediassa todetaankin: ”Kun suomettumiskeskustelu alkoi levitä, presidentti Urho Kekkonen yritti antaa käsitteelle myönteistä sisältöä yhdysvaltalaiselle Newsweek-viikkolehdelle syyskuun alussa 1973 antamassaan haastattelussa: ”Jos suomettumisella tarkoitetaan todellista tilannetta, sitä että sodan hävinnyt pieni eurooppalainen maa on säilyttänyt itsenäisyytensä ja omanarvontuntonsa, päässyt jaloilleen ilman ulkopuolista apua, luonut hyvät ja luottamukselliset suhteet suurvaltanaapuriinsa ja kehittänyt oman puolueettomuuspolitiikkansa, niin pidän sanontaa imartelevana! Mutta näinkään määriteltynä ei suomettuminen ole vientitavaraa.”
(Wikipedia: Suomettuminen)
Se on kuitenkin olemassa oleva historiallinen ja laajasti tunnettu termi. Ei siitä tarvitse tykätä, muttei se ole syy hylätä termiä.
Ilmoita asiaton viesti
Käsittääksen se on käänös saksasta. Ihmettelen ,että suomalaiset niin auliisti omaksuivat tämän suomalaisuutta pilkkaavan termin.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä tulee YYA-sopimukseen, Suomella on edelleenkin voimassa naapuruussopimus Venäjän federaation kanssa (YYA-sopimuksen jatkosopimus), eli valtiosopimus 63/1992:
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992…
Ilmoita asiaton viesti
Senkin voisi toki purkaa.
Toisaalta koska valtiojohtomme on tahallaan – tai miksei typeyyttäänkin – asettanut meidät siihen ”kuseen” että olemme ilman turvatakuita, voi olla että on jo myöhäistä tehdä mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä turvaa ”turvatakuut” takaa?
Ilmoita asiaton viesti
Antaa turvaa Venäjän imperialismia vastaan. Ei ole pakko olla koko ajan varpaillaan.
Mutta jos olet Nato-on-paha-ja-Venäjä-ei-ole-uhka-uskossa niin turha jatkaa keskustelua.
Ilmoita asiaton viesti
Miten niin?
Ilmoita asiaton viesti
Sitä varmaan moni venäjän hallinnossakin miettii, miten itsevaltiaan uskaltaisi kammeta tai laittaa lukkojen taa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tarvitse olla kokoajan varuillaan Venäjän alueloukkausten sun muiden varalta koska Venäjä ei oikeasti uskalla Nato-maahan hyökätä. On se sellainen mamman poika Putin.
Ilmoita asiaton viesti