*

Minä olen Saarijärven Paavo

  • Minä olen Saarijärven Paavo

”Vaimo, vaimo! sit’ ei kuri kaada,
Jok’ ei hylkää toista hädässänsä.
Pane leipään puoli petäjätä,
Veihän vilu tou’on naapurimme.”

Varhainen lumi on peittänyt peltoja ympäri Suomea. Viimeistään tässä vaiheessa monen viljelijän toive saada vilja korjattua on mennyttä. Tappiot viljelijöille ovat arviolta sadan miljoonan luokkaa. 

Tämä tulee aikana, jolloin ruokaketjun ensimmäinen lenkki on myös se, joka saa kaikkein vähiten käteen. Se, jonka selkänahasta kuluttajalle hyvänä näkyvä halpuutus otetaan. Aikana, jolloin moni viljelijä on jo muutenkin ahdingolla taloutensa kanssa. Aikana, jona me kuluttajat haluamme maukasta ja puhdasta ruokaa. 

Moni muukin ahdinko on liikuttanut meitä sosiaalisessa mediassa. Mutta nyt on sinun ja minun aika todeta: minä olen Saarijärven Paavo. Muistatko vielä Paavoa? Paavolta vei tulva sadon, mutta mies ei lannistunut. Pane puolet petäjäistä, totesi vaimolle. Tuli uusi vuosi, halla vei sadon. Mies ei lannistunut, myi karjan, osti siemeniä. Kolmas sato onnistui. Paavon vaimo riemuitsee: ei enää pettua. Mitä tekee Paavo? Toteaa, että naapurin sato meni, pane puolet petäjäistä, naapuria ei hyljätä. 

Jokaisen suomalaisen on aika löytää sisäinen Saarijärven Paavo itsestään. Nyt, jos koska, on tärkeää tukea suomalaista ruoantuottajaa ostamalla suomalaista ruokaa: leipää, lihaa, maitoa, voita, juustoa, perunaa, vihanneksia jne. Mielummin sieltä, mistä tuottaja parhaan katteen saa, vaikka mainosrenkutus kuinka toteaisi, että sieltä ostetaan, mistä halvemmalla saadaan. 

Suomen talous kehittyy positiivisesti. Työttömyys vähenee. Monien "katovuosien" jälkeen meillä tavallaisilla kuluttajilla alkaa olla rahaa. Ollaan solidaarisia! Meidän ei tarvitse laittaa puolta petäjäistä, kun pistetään pöytään laadukasta suomalaista ruokaa. 

Ollaan Saarijärven Paavoja ja todetaan, että naapuria, suomalaista viljelijää, ei jätetä! 

#MinäOlenSaarijärvenPaavo

 

(Kuva: Eero Järnefelt: Raatajat rahanalaiset (Kaski), CC0-lisenssi)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Oman sisäisen Saarijärven Paavon löytäminen on hyvä vetoomus tämän ajan suomalaisille. Blogisti on kaikin puolin oikealla asialla.

Solidaarisuus ja aito mielenkiinto maanviljelijöitä ja yleensä maataloustuottajia kohtaan on urbaania elämäntapaa ihannoivan nykypolven keskuudessa perin vaatimattomalla tasolla.

Ruokaketjussa erottuvat vain Lidl, Prisma, Hese, Mac yms. 'ruokinta-asemat'. Alkutuottajasta ei uusi uljas urbaani kansa ole kiinnostunut. Kuka pilaisi päiväänsä murehtimalla jonkun turvenuijan asemaa.

Erityisen vähän nykyihmisiä kiinnostaa Saarijärven Paavon syvällinen usko Jumalaan, joka on Runebergin runon keskeinen elementti.

Käyttäjän juhopahajoki kuva
Juho Pahajoki

Markku olet kaikin puolin valitettavan oikeassa. Myös uskoasiassa. Mietin, että teen runolle vääryyttä, kun en käsittele sen usko-tematiikkaa, mutta tällaisena "poliittisena palopuheena" en halunnut mennä ohi aiheen, joka tällä kertaa oli ruoka ja ruoantuottajan arvostus.

Käyttäjän seppolappalainenkoti kuva
Seppo Lappalainen

"Minä olen Saarijärven Paavo"

Ja minä nähtävästi olen Sesso Sassalainen.

Käyttäjän juhopahajoki kuva
Juho Pahajoki

Toimituksen poiminnat